perjantai 13. helmikuuta 2015

Paistettu norssi on suurta herkkua

Norssi (eli kuore) on loistava kala. Siinä on miellyttävän mieto maku ja paistettuna sen pehmeä ruoto häviää. Isotkin kalat voi syödä kokonaisina, ruotimatta.

Tuore norssi tuoksuu voimakkaasti kurkulle. Valmistettaessa tuoksu häviää kokonaan. Monenlaiset liotus-, suolaus-, jääkaapissa säilytys- ja etikointiohjeet ovat täysin turhia. Oikeastaan ihmettelen, miten ne ovat aikoinaan edes syntyneet.

Häpeissäni näin jälkikäteen myönnän itsekin aikanaan kärsineeni näistä ennakkoluuloista. 90-luvulla Saimaan Louhivedellä paikallinen isänstä vielä nuottasi ja saaliina oli pääosin kaunista pientä kuoretta. Vaikka tarjolla olisi ollut, en niiden herkullisuutta tajunnut. En edes ymmärrä, mistä tämä ennakkoluulo oli tullut. Vastaavia vääriä uskomuksia ihmisillä on monia kaloja kohtaan. Kaikki suomalainen tuore kala on oikein valmistettuna herkullista.

Kuvassa reilun kokoisia norsseja Porin torilta.


Peratut ja huuhdotut kalat leivitetään ruisjauho-suola -seoksessa.


Paistetaan voissa kullan ruskeiksi ja tarjotaan salaatin tai juuresten kanssa. Turkin jugurtista saa hyvän kastikkeen sekoittamalla muutamaan desiin nipun silputtua tilliä, puolikkaan sitruunan mehu, suolaa ja hieman sokeria.


Punainen kalakeitto

Porin torilta sai tuoretta luonnon kalaa, kuhaa, norsseja (eli kuoreita) ja särkiä.

Kalasoppaan perunoita, sipuleita, kirsikkatomaatteja, reilusti persiljaa, pussillinen pakastekatkarapuja, tomaattimurskaaa, öljyä, pippurirouhetta ja Tabaskoa.


Kalakeiton liemi keitetään puhdistetuista ja huuhdotuista särjistä ja kuhan ruodoista ja nahasta. Suolia ja kiduksia lukuunottamatta kaikki kelpaa ja parantaa makua.

Juurekset keitetään siivilöityyn liemeen. Lisätään tomaatit ja tomaattimurska. Sitten kalapalat ja katkaravut (sinisimpukat sopivat myös oikein hyvin, nyt niitä vaan ei ollut tarjolla) Sopivasti merisuolaa, pippuria ja Tabaskoa sekaan ja lopuksi persilja. Tarkastetaan maku ... suomalainen punainen kalakeitto paikallisista luonnonkaloista eli puillapaisse.


Ehkä jotain kaukaista sukua näille: