torstai 30. tammikuuta 2014

Rusakko hangelta patavalmiiksi

Kasvimaan reunus on ollut monen rusakon loppu. Kesällä kasvatetut lehtikaalit maistuvat niille alkutalvesta hyvn. Kun kaalit on syöty voi jatkaa viljalla ja heinällä. Parhaimpana talvena ammuin kymmenkunta rusakkoa. Silloin jäniksen filee oli arkiruokaa, älyttömän hyvää sellaista.

Yhdestä neljän kilon rusakosta saa ruokaa suurellekin porukalle. Tapaan tehdä kolme eri ruokalajia. Fileet paistetaan joko alku- tai pääruuaksi. Alkuruoaksi sitä riittää jopa kymmenelle pikku pala. Pääruuaksi neljälle - kuudelle. Takakoivista teen haudutetun uunipaistin juuresten kera erittäin hitaasti kypsentämällä. Lopuista lihoista ja rangasta saa muutaman litran keiton ... niin ja turkki talteen pakkaseen. Niiden lopullista käyttöä vielä pohdiskelen.

Tapaan roikuttaa suolistettua jänistä muutaman päivän kinnerpuussa autotallissani. Sen jälkeen eläin karvoineen kelmuun tiiviiksi paketiksi ja pakkaseen. Se säilyy hyvänä useita vuosia.


Paketti on otettu pari päivää aiemmin jääkaappiin sulamaan. Äkkinäinen ei halkoa eläimeksi tunnista.



Nyljetty rusakko. Seuraavaksi ulkofileet irti ja sitten sisäfileet. Paistit talteen ja loput osat pienitään keiton pohjaksi. Veitsen on hyvä olla terävä ja pyöreäpäinen.


 Tästä on hyvä jatkaa ruuan laittoon.


maanantai 20. tammikuuta 2014

Siika purjopedillä

Siika on loistava kala kaikissa muodoissaan !

Nyt valmistetaan paistettua siikaa (2 kpl 300 - 400 g kaloja) purjopedillä uunitomaatin ja jugurttikastikkeen kera neljälle.


Pienitään suuri purjo puolen sentin siivuiksi. Haudutetaan kattilassa voinokareen kanssa pehmeäksi.
Hieman suolaa ja sokeria sekä ruokakermaa sekaan.

Siivutetaan pari suurta tomaattia sentin viipaleiksi. Asetellaan matalaan uunivuokaan. Päälle hieman suolaa ja oliiviöljyä. Kuumaan (220 astetta) uuniin kymmeneksi minuutiksi.

Turkinjugurttia 300 g, nippu tilliä silputtuna, puolen limetin mehu, ruokalusikallinen sokeria ja hiemen suolaa sekoitetaan keskenään.

Fileeratut siikafileet leikataan 2 - 3 osaan. Leivitetään grahamjauho-suolaseoksessa ja paistetaan kullan ruskeiksi molemmin puolin voissa tai öljyssä.

Asetellaan ateria lautaselle limetinlohkon kera.


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pyy kolmelle

Lokakuun lopulla metsällä lähdin seuraamaan pyyn lentoääntä. Lintu meni puusta puuhun edeltä. Hakkuun laidassa se jäi oksalle näkösälle 30 metrin päähän - tuloksena syksyn ensimmäinen lajiaan.



Illallinen kolmelle:

Reilun kahden kuukauden pakastuksen jälkeen lintu on nyt valmis pataan. Rintalihat ja koivet leikattuna.

Pannulla ruskisteutut ja pippuroidut rangan palat keitetään palsternakan ja sipulin kanssa kastikkeen pohjaksi. Parin tunnin hiljalleen keittämisen jälkeen rangat pois keitoksesta. Lisätään kermaa ja soseutetaan rangasta irtisaatujen lihapalojen ja sisäelinten kanssa. Maustetaan suolalla. Voidaan vielä keittää hieman kokoon.

Juurekset: pieni lanttu, pari porkkanaa ja palsternakka. Paistetaan pannulla voissa. Saavat jäädä napakoiksi.

Makea punasipuli: Muutama punasipuli kuiritaan ja leikataan renkaiksi. Kuullotetaan pienessä kattilassa. Sekaan muutama ruokalusikallinen balsamietikkaa ja sokeria. Annetaan pienellä lämmöllä vielä hautua hillomaiseksi.

Rintalihojen paistamisessa tulee olla erityisen nopea, etteivät kuivu ja sitkisty. Vajaa minuutti kuumalla pannulla puoleltaan. Sitten terävällä veitsellä kolmeen osaan ja nopea pyöritely vielä pannulla.


Illallinen lautasella. Lisukkeeksi vielä raikasta salaattia.


torstai 9. tammikuuta 2014

Varangin vuono mielessä

Väliin on mukava muistella vanhoja reissuja. Nämä kuvat on keväältä 2013.

Luonnosta saatiin hienoa syötävää.

Vuonon rannalta

Seitiä kalastamassa

Jäämeren sinisimpukoita laskuveden aikaan

Seitiä ruokakalaksi
Reissun rumin kala - sekin syötiin valkoviinissä haudutettuna

Turskan kevätkalastus oli jo ohi

Pykeijan kylästä keskiyön aurinkoa

tiistai 7. tammikuuta 2014

Joulunajan villiruoka

Joulusta ja vuodenvaihteesta selvittiin hyvin vaan ei liian syöneenä. Perinteiset jouluruuat eivät ole varsinaisesti villejä, mutta jotain villiäkin mukaan mahdutettiin.

Aluksi kuitenkin siasta. Porin kauppahallista tuli ostettua joulunalusviikonlopuksi kuusi (= 8,5 kg) suolattua sianpotkaa. Valmistin niille omasta päästä Jerkkikastikkeen, hieroin pintaan ja paistoin uunissa rapeaksi viitisen tuntia.

Hyvin kävivät kaupaksi viidelletoista syöjälle. Ylikin aluksi jäi, mutta kaikki syötiin. Jerkkikastikkeessa oli neilikka ja muskottipähkinä reilusti yliedustettuna, mutta seuraavalla kerralla osaan balanssoida paremmin.

Sianpotkat ovat herkullisia. Suosittelen.



Sitten villiruokaa:.

Joulupäivän aterian kruunasivat paistetut metson rintalihat. Rangoista ja loppulihoista valmistin kermaisen keiton juuresten kanssa.

Lipeäkalaa herkuteltiin Tapaninpäivänä. Lipeäkala, paksu valkokastike ja jauhettu maustepippuri maistuvat taivaalliselta.

Muut joulukalat olivat tällä kertaa sillien ja silakoiden lisäksi kylmäsavustettua ja graavattua norjanlohta ja kirjolohta. Luonnon kalaa ei ollut valitettvasti saatavilla.

Silakat tehtiin fileestä itse. Aluksi marinadiin suolaa, vettä ja etikkaa. Seuraavana päivänä kypsyneet fileet varsinaiseen maustekastikkeeseen. Toiseen limettiä, sokeria, hieman suolaa ja öljyä. Toiseen punasipulia, yrttejä, sokeria, suolaa ja öljyä.

Islannin sillin fileerasin ja leikkasin paloiksi. Kastike etikasta, vedestä ja sokerista. Mausteeksi murskattuja maustepippureita ja laakerinlehti.

Uuden vuoden otimme vastaan Porissa, jonka torilta luonnonkalaa vielä saa.

Juuri pyydetystä voissa paistetut silakat maistuivat perunamuusin ja jugurtti-tillikastikkeen kanssa.

Suolistetut, kokonaiset siiat laitoin sellaisenaan uuniin, ilman suolaa. Kypsistä kaloista irroitellaan lihat ja ripotellaan päälle öljy-sitruuna-valkosipuli-suola -kastiketta. Lisäksi uunissa suurina lohkoina kypsennettyjä juureksia ja korianteri-limetti-jugurtti -kastiketta.

Melkein puolen kilon ahvenista leikkasin fileet, jotka paistettiin voissa grahamjauho-suola -seoksessa leivitettynä. Lisukkeena salaattia, suppilovahverokastiketta, korianteri-limetti-jugurtti -kastiketta sekä limetin ja suolan kanssa muussattua kypsää avokadoa.