keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Täyteläinen sorsakeitto

Kahdesta sorsasta ilman rintalihoja saa keiton ainakin kuudelle ruokailijalle.

Nyljetään sorsat. Rintalihat leikataan talteen toista ruokalajia varten. Rangat pienitään ja huuhdotaan kylmässä vedessä puhtaiksi. Sydämet, maksat ja kivipiirat kannattaa ottaa myös talteen. Ne voimistavat keiton makua.

Ruskistetaan sorsapalat pannulla ja pippuroidaan. Kattilaan pari litraa vettä ja lihat kiehumaan hiljakseen 3 tuntia. Jäähdytetään ja erotetaan sormin lihat luista talteen.

Liemi siivilöidään uuteen kattilaan. Sekaan pienitään muutama porkkana, lanttu, perunoita, pari sipulia sekä sorsapalat. Lisäksi puoli pakettia Koskenlaskijaa ja purkillinen kermaa (tai koko paketti Koskenlaskijaa). Keitetään hiljakseen kypsäksi. Suolaa ja pippuria maun mukaan. Tarkastetaan maku ja lopuksi nippu persiljaa joukkoon.

Sorsa, juurekset ja Koskenlaskija antavat keitolle täyteläisen, hienon aromin.
Keiton kanssa tarjotaan vasta leivottua rouheista leipää.


Täyteläinen sorsakeitto

tiistai 17. joulukuuta 2013

Sorsaa ja salviaa

Taas tehdään onnellista sorsaa.

Kahdesta riittää ruokaa 4 - 8 hengelle. Rintalihat paistetaan uunissa. Loput lihat ja rangat käyvät keiton pohjaksi. Siitä ohje erikseen.



Ainekset: neljä rintaa, pekonia paketillinen sekä salvian lehtiä. Salvia on voimakasta joten reilut 5 lehteä riittää. Suolaa ja pippuria myllystä.


Pekoniviipaleet ladotaan vahvan folion päälle. Kaksi rintaa alle ja salvian lehdet päälle. Pippuroidaan ja suolataan. Toiset rintalihat päälle. Pippuroidaan ja suolataan.


Kääritaaä tiivis pötkö, joka laitetaan 200 asteiseen uuniin 20 - 25 minuutiksi.


Uunista oton jälkeen pötkö saa tekeytyä 5 - 10 minuuttia. Leikkaus sujuu folion läpi.

Kuvan fileet ovat vähemmän kuin roseita. Olivat uunissa 15 minuuttia.

Lisukkeeksi uunissa avopellillä paahdettuja kasviksia: lanttua, bataattia ja porkkanaa. Suppilovahverokastiketta ja raikkaita marjoja, puolukoita, karpaloita tai viinimarjoja.



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tatteja ja juustoa

Tämä sopii alku tai väliruuaksi.

Tatteja, tuoreita tai kuivattuja. Muutama pala aromaattisia ja voimakkaita juustoja. Muhennetaan sieniä pannulla voissa. Sekaan kermaa ja juustpalat. Annetaan edelleen muhia. Maustetaan suolalla.



Tarjoillaan alkuruokakupposista. Itse leivottu rouheinen moniviljaleipä sopii hyvin.
Maukasta ja täyttävää, joten paljoa ei tarvita.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Paistettu riekko ja kasviksia


Paistettua riekkoa, suppilovahveroita ja syksyn kasviksia kahdelle

Peruna, porkkana ja palsternakka höyrytetään tai keitetään varovasti.

Suppilovahverokastike: litra suppiksia puhdistetaan ja halkaistaan sormin. Kuullotetaan hienonnetun sipulin kanssa. Muhitetaan kerman kanssa pienellä lämmöllä. Mausteeksi suolaa.


Nyljetystä riekosta otetaan tähän ruokaan talteen vain rintalihat. Muista rangan osista voi keittää lientä keittoa varten.


Paistetaan suolatut ja pippuroidut huoneen lämpöiset rintalihat mahdolllsimman kuumalla pannulla nopesti.
Vajaa minuutti molemmin puolin. Pienitään muutamaan osaan ja pyöräytetään vielä pannulla.

Lisukkeeksi puolukoita tai muita raikkaita marjoja.